Assi Vapaudenaukion kolmannen vaiheen rakentaminen on käynnistynyt - päävuokralainen on Visma | Assi Group

Assi Vapaudenaukion kolmannen vaiheen rakentaminen on käynnistynyt - päävuokralainen on Visma

14.12.2018

ASSI VAPAUDENAUKION KOLMANNEN VAIHEEN PÄÄVUOKRALAINEN ON VISMA

Vapaudenaukio 3 toimistotalon päävuokralaiset ovat Visma Solutions Oy ja Visman omistama OCTO3 Oy. Visma on Lappeenrannan suurin ICT-alan osaajakeskittymä noin 200 osaajan voimin ja uusi toimitila on vahva investointi myöskin tulevaisuuden kasvuun. Visma vuokraa uudesta talosta neljä kokonaista kerrosta ja noin 3400 neliötä. Kokonaisuudessaan talossa on viisi kerrosta ja noin 4600 neliöitä. Visma Solutions on ollut vuokralla Vapaudenaukion 2-vaiheessa kohta neljän vuoden ajan sen valmistumisesta alkaen. 

“Meille on suuri ilo päästä mukaan auttamaan Visman kasvua uudella talolla. Juuri tällaista yritystoimintaa ja koulutettujen nuorten ammattilaisten työpaikkoja Lappeenranta tarvitsee”, Assi Groupin toimitusjohtaja Ossi Vilhu kertoo.

“Visma Solutionsin henkilöstömäärä on lähes kaksinkertaistunut viidessä vuodessa ja vahva kasvu jatkuu tulevaisuudessa. Uudet toimitilat vastaavat kasvutarpeisiin ja vahvistavat Visman näkyvyyttä paikallisesti ICT-alan merkittävänä työnantajana", kiteyttää Visma Solutionsin toimitusjohtaja Ari-Pekka Salovaara.

"Henkilöstö on otettu mukaan suunnittelemaan uusia toimitiloja, sillä työntekijät haluavat edelleen tulla päivittäin työpaikalle, mikä on vastoin yleistä kehityssuuntaa etenkin pääkaupunkiseudulla. Nykyisissä tiloissa työntekijät ovat arvostaneet erityisesti yhteistä taukotilaa sekä tiimihuoneita. Uusissa toimitiloissa halusimme säilyttää tiimihuoneet, tuoda lisää kohtaamistiloja sekä mahdollistaa erilaisia tapoja tehdä töitä. Toimivat ja monipuoliset toimitilat ovat meille tärkeässä roolissa, sillä haluamme ylläpitää työntekijöiden työviihtyvyyttä ja mahdollistaa hyvät tulokset", kertoo Visma Solutionsin henkilöstöjohtaja Jenni Toropainen.

OCTO3 osalta uuteen toimistoon muuttaa aikanaan noin 70-80 ICT-ammattilaista nykyisistä tiloista Skinnarilasta.

”Paikallisten Visma-yhtiöiden yhteinen toimitila Lappeenrannassa on osa luontaista kehityssuuntaa reilun vuoden takaisen Visma-yrityskaupan jäljiltä. Vaikka Visma Solutions ja OCTO3 toimivatkin eri liiketoiminta-alueella, teemme runsaasti yhteistyötä ja tätä yhteinen toimitila tukee hienosti. Lisäksi uusi, hieno toimistomme sijaitsee Lappeenrannan parhaalla paikalla ja odotamme innolla muuttoa”, kertoo OCTO3 Oy:n toimitusjohtaja Tommi Laitinen.

”3-vaiheen katutasossa on vielä vapaata vuokrattavaa toimisto- ja liiketilaa, joiden suunnitteluun on mahdollista päästä vaikuttamaan. Visma Solutionsin muuton myötä tiloja tulee vapautumaan myös muista Vapaudenaukion taloista. Nyt on siis hyvä aika ottaa yhteyttä ja varata oma paikkansa Vapaudenaukiolta!”, toteaa Assi Groupin kiinteistöjohtaja Markku Hokkanen.

Vapaudenaukio 3 talon rakennusurakoitsijana toimii Lujatalo Oy ja talo valmistuu maaliskuussa 2020. Uudesta talosta rakennetaan suora sisäyhteys pysäköintitalo P- Pormestariin. Vapaudenaukion palvelut, kuten lounasravintola, aulapalvelu ja kokouspalvelut, jatkavat nykyisessä Vapaudenaukio 2 talossa.

- Uuden Vapaudenaukio 3 talon osoite on Villimiehenkatu 10.
- Arkkitehtisuunnittelusta vastaa Sitowisen Lappeenrannan toimisto.
- Kohteen kokonaisinvestointi on noin 12 miljoonaa.

Lisätietoja:

Markku Hokkanen, kiinteistöjohtaja, Assi Group Oy, p. 040 733 7833, markku.hokkanen@assigroup.fi

Ari-Pekka Salovaara, toimitusjohtaja, Visma Solutions Oy, p. 044 056 3966, ari-pekka.salovaara@visma.com

Tommi Laitinen, toimitusjohtaja, OCTO3 Oy, p. 040 505 1324, tommi.laitinen@octo3.fi

Kaikki ajankohtaiset

Ota yhteyttä

Lähetä yhteydenottopyyntö

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.